MarkoAhtiainen Tekevälle töitä I Kokoomus I Häme

Kaikki blogit puheenaiheesta Valtiosihteerit

Eikö hallituksen ahneudella ole mitään rajaa?

Uusi hallitus on aloittanut työnsä ja ensimmäisenä tekonaan se on nostanut valtiosihteereiden, erityisavustajien ja nyt myös puoluetuen määrää.

 

Puoluetukia on viime vuosina tarkoituksellisesti laskettu. Kyse on ollut siitä, että kun tavallisiin kansalaisiin on kohdistettu säästöjä, myös puoluekentältä on edellytetty säästöjä. On katsottu, että säästöjä vaativat eivät saa olla säästötalkoissa vapaamatkustajia.

 

Miksi ministeri Kiuru hidastelee - onko kyseessä bluffi?

Perhe ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kommentoi hoitajamitoitusta television Huomenta Suomi aamulähetyksessä keskiviikkona (Huomenta Suomi, MTV, 19.6. 2019).

Ministeriä muistutttiin siitä, että toimiessaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana hän sanoi hoitajamitoituksen kirjaamisen lakiin olevan nopea asia, vain yksi virke. Ministeriltä kysyttiin, missä ajassa hoitajamitoitus 0,7 ollaan nyt tuomassa lakiin.

Kansanedustajan työn arvostus?

Kun Olli Rehn valittiin Suomen pankin johtokuntaan hän jättää eduskunnan. Näin kansanedustajan paikka vapautui Rehnin varakansanedustajalle, Paula Lehtomäelle. Lehtomäki odotti rauhassa hallituksen työ- ja elinkeinoministerin nimityksen. Ministeriksi kaavailtiin  myös mm. Paula Lehtomäkeä, muiden muassa. Työ- ja elinkeinoministeriksi nousee kuitenkin Mika Lintilä. Tämän jälkeen Lehtomäki ilmoitti hakevansa eduskunnalta vapautusta edustajanpaikastaan. Jos eduskunta Lehtomäen paikastaan vapauttaa, nousee hänen tilalleen Pekka Puska.

Suomi ansaitsee enemmän ministereitä

Juha Sipilän hallitus on istunut nyt vuoden verran nelivuotista kauttaan. Ennen eduskuntavaaleja keskusta antoi Sipilän suulla vaalilupauksen ministereiden, valtiosihteereiden ja ministereiden erityisavustajien määrän vähentämisestä. Tavoitteena tässä oli sujuvoittaa poliittista päätöksentekoa ja ääneen lausuttiin myös halu saada suoria säästöjä palkkakustannusten vähentymisenä.

Ministerien sopiva määrä olisi 15-16 - Sipilä kaavailee 12:ta

 

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo lehtihaastattelussa (Ksml 16.3.), että seuraavassa hallituksessa pitäisi olla mieluiten vain 12 ministeriä.   Nyt ministereitä on 18.  Ministeriöitä on 12.

 

Olisi varsin radikaali pudotus muodostaa valtioneuvosto 12 ministeristä.  Säästöä tulisi tuntuvasti.  Kun Sipilä on lisäksi kaavaillut monen muun tapaan, että poliittisista valtiosihteereistäkin luovuttaisiin, olisi muutos erittäin suuri.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä